Koruttomuuden huippu

Väsyttävään yömyöhään venyi eilinen sopimustekstejä, turvallisuus- ja toimintaohjeita, raportointiohjeita ja mainittujen liitteitä läpi kahlatessa. Parin sadan sivuisen paketin omaksumista hidasti järjestölle ominaiseen tyyliin kirjainyhdistelmälyhenteiden ylitsevuotavainen suma. Apuna erillinen koodisto tulkitsemista varten, sekin parin sivun mittainen. Siinäpä itsellekin tavoitetta: kahden vuoden sisällöntuottamiskokemuksen jälkeen voinen minäkin ilmaista itseäni ihanan tehokkaasti lähinnä lyhentein - onpahan tämäkin blogi sitten tiiviimmässä muodossa, myös puhelinkeskustelut voisi saada tuolla tyylillä typistettyä, ainakin miellyttävämmänoloisiksi laskuiksi. Pitänee perustaa toinen loki lyhenteiden selitteitä varten. Hyvästi Rönsyilevä Jaarittelu (RJ). Ha!

Tunnollisesti aloitin urakan, uupuen jo puolimatkassa, loikkien loppua kohden tekstiä hajanaisesti eteenpäin, uskoen, että olivat ehtoni mitkä tahansa, allekirjoitan kuitenkin. Tässäkö vaiheessa tämän ihmeellisyyden kynnyksellä, vuosien ovien kolkuttelun jälkeenkö peruisin! Ehkäpä syystä, että henkeni menettäessäni, omaisteni saama summa on epäasiallinen? Vaikkapa, että keskisormen taikka peukalon menettämisestä vakuutus korvaa turhan vähäisen prosenttiosuuden (ei, suostun vain, mikäli tähän tehdään viiden ja puolen prosentin korotus!) taikka ehkä hätäevakuoinnin perusteet eivät miellytä, ja lisäksi toimintaohjeessa, siltä varalta, että tulen kaapatuksi, on harmaita alueita (Sic!). Lohduttautuneena, että kaikkea on ajateltu minunkin henkiriepuni ja hyvinvointini puolesta, päätin siirtyä allekirjoitusvaiheeseen. Lukematta jääneeseen voi palata sitten, sitten...

Pramea hetki: Yksin sohvanpohjalla villasukat jalassa, rättiväsyneenä, tuhrasin allekirjoitukseni sitoumukseni merkiksi, ja mitä tapahtui?! Ei yhtään mitään. Ei tuntunutkaan miltään: ei ekstaattista iloa, ei mikään suuri muutoksen tuntu vavisuttanut seiniä ympärillä, - vain mustetta paperilla. Ei kädenpuristuksia: "Onnea!", ei ketään näkemässä. Jopa jyrsijä-ystävätkin, jotka yö-eläimiä kuitenkin ovat, vetivät yhteistuumin unta pieniin kuuliinsa.

Varmasti jumalakin nukkui jo, sellaiseen aikaan.

Ja niin olikin hyvä, minun nimeni se siinä kuitenkin oli. Aamulla skanneri laulamaan ja napin painallus - hei vaan! ja pikkuhiljaa tulen perässä minäkin, vähemmän sähköisenä, enemmän todellisena.