Valmennuskurssin ensimmäisen päivän lopun ajatuksia

Hotellin aulassa yritetään tappaa tunteja, aikaa, yksinäisyyttä, irrallisuutta. Loikoilen yhden peiton päällä ja toisen alla, vain koska voin ja on puhtaat, valkoiset lakanat. Vaikkei sentään tärkätyt, joita rakastan. Kevyitä, epäjohdonmukaisia, kiinnisaamattomia ajatuksia leijuu ympärillä. Ulkona lämmin, pimeä, öinen Helsinki. Satamasta saapuneesta lautasta ulos purkautuvien rekkojen jyly tunkee avoimesta ikkunasta sisään. Baltian hotellielämästä on vielä liian vähän aikaa, ja tämä kyllästyttää nyt jo ensimmäisenä iltana ja ihmettelen kuinka jaksan kokonaista yhdeksän päivää. Respankin äänessä pientä epäuskoa, vai kuvittelinko vain. En nyt kuitenkaan aioi itkeä ripsiväriäni kenenkään tyynyliinaan, edes omaani. Vaikka kaipaankin, hapuillen, taas tuttujen silmäkulmien juonteita, alkavan aamun pronssia iholla. Se vain kuuluu tähän hotellielämään, jokin epämääräinen kaipaus.

Sähköposti ei toimi, mikään ei edisty. On aikaa, turhaa aikaa askeltaa kaupungilla, painaa mieleen näennäisen merkityksettömiä asioita, kuten sitä, miltä kengänkorot katua vasten tänään kuulostavat. Palata aikaisempiin muistoihin samasta havainnosta näillä kaduilla, muiden kuljettujen kaupunkien kaduilla. Niitä minä muistelen, hölmö. Hölmö, pysähdyn punaisiin valoihin, kun olen kerran turkulainen enkä oikein osaa pääkaupungissa käyttäytyä. Selitän sitä itselleni ajan tappamisella ja toivon, että muutkin luulevat niin, ohitseni painellessaan.

Lähikaupan hedelmätiskillä poiketessani ajattelen surullisena omia maahan putoavia ja sinne mätäneviä omenoitani, kun poimin pussiin kotimaisia omenoita hintaan € 2,59 kilo. Ostan vain kolme, ja olen kateellinen niille, jotka ostavat tarjousjauhelihaa. Heillä selvästi on koti, jonne mennä. Minäkin haluan, oli se sitten Turussa tai Kathmandussa. Mieluummin siellä. En halua hotellihuoneeseen, vaikka kurssipäivän jälkeen hetken ajattelinkin, että olen kuin lomalla. Riitti jo tätä.

Aamulla, ministeriön kulkuavaimia noutaessani, pyysi vahtimestari, että kirjaan lomakkeeseen nimeni jälkeen sen mistä tulen. Miten niin, rautatieasemalta, Turusta, Päijänteen perukoilta, sukuni pitkästä ketjusta? Mistä minä tulen? En osannut vastata, hölmö. Sitten ymmärsinkin! Kirjoitin UNDP Nepal nimeni jälkeen ja minussa läikähti.